Historiaa; koirat

Blogin luonteen vuoksi painotan tiedottamisen koiriini eli näihin partacollieystäviin joiden seurasta olen saanut nauttia jo kohta 28 vuotta. Persooniin, joiden luonteiden kuvailu on vaikeaa ja haasteellista, koska jokainen on niin kovasti vain oma itsensä eikä toisin voisi ollakaan. Eli ensimmäinen koirani Posse, Hill Trails Black Gay, oli kookas, nopea ja vahvaluonteinen uros. Possen seura oli korvaamattoman tärkeää murrosvuosina, jolloin tuntuu ettei mikään muu ole pysyvää kuin muutos. Kuulostaa kliseiseltä, mutta siinä vaiheessa ihmisentaimella on kovasti käyttöä tälle pyyteettömälle puhtaalle kiintymykselle, jota Possen kaltaiselta älykkäältä ystävältä sain. Possen kanssa osallistuimme yhden illan telineisiin tutustumisen jälkeen agilitynäytökseen Raahen jäähallissa vuonna 1986. Se oli jotain ihan uutta. Possella ei ollut vaikeuksia esteissä, ainoastaan rengas tahtoi aina ylittyä sieltä yläriman yli, koska Posse oli iso ja kova poika hyppäämään. Puiston penkit ja pk-esteet ylittyivät aina ohimennen, jos sattuivat leikin varrella kohdalle. Siihen maailman aikaan koulutuskentällä venyttiin tuntikausia ja koirat leikkivät ennen ja jälkeen treenin. Ei tavoitteellista, mutta lupsakkaa. Possen kanssa jouduttiin töihin kerhon toimijoiden vähyyden takia ja minut lykättiin koulutusohjaajakurssille, jonka jälkeen ohjasin harjoituksia muille sillä seurauksella, että Posse oppi noudattamaan komentoja; liikkeelle, käännös oikeaan, liike seis ja niin eteenpäin. Oma suoritus siis kärsi, muttei se sen suuremmin häirinnyt. Muutenkin tässä koirailussa minulle hauskaa on juuri tämä matka eikä maali. Samaan tapaan kuin purjehtimaan lähtiessä ollaan perillä jo kun köysi irtoaa. Posse eli 14-vuotiaaksi, mutta aivan liian vähän aikaa sittenkin. Ikävä.
Possen kanssa valitsemani puoliso löytyi 1987 ja seuraava partis olikin jo kahden ihmisen valinta. Korppu saatiin 1990. Nimi löytyi Astrid Lindgreniltä. Posse oli ilmetty isoveli Jonatan ja pikkuveljeksi löytyi Korppu, kanelikorpun värinen ja muutenkin makee poika. Korppua vahvempaa, avoimempaa ja rennompaa partista en ole tavannut. Korppu ei ollut kovin iso, mutta jostain kumpusi sellainen itsevarmuus, jonka ansiosta arki oli helppoa tämän koiran kanssa. Korppu oli viisas ja diplomaattinen. Ei madellut eikä provosoinut. Tuli toimeen kaikkien koirien kanssa ja rakasti ihmisiä. Näiden poikien kanssa kelpasi kulkea ja mehän kuljimme. 90-luvun alku oli aktiivista aikaa, jolloin kuljettiin näyttelyissä, leireillä ja agilityleireillä, ja aina oli mukavaa. ( Pientä kultausta saattaa ajan kuluminen kerryttää näihin juttuihin, mutta siihen on lupa.) Korpulla oli onneksi isäntä, josta löytyi sen verran kilpailuviettiä, että pari pääsi toteuttamaan itseään agility-kentille. Kakkosluokkaan pääsivät, mutta sitten lajin vaatimukset kovenivat ja harrastus jäi. Korppu sairastui kahdeksanvuotiaana Addisonin-tautiin ja koska en ollut saanut pentua Korpulta, niin halusin sen ehdottomasti sitten Korpun siskolta. Varatessani pentua en vielä tiennyt Korpun sairaudesta ja se tilanne olisikin saanut miettimään asiaa uudemman kerran. Siskontyttö tuli ja ontuminen alkoi kaksi kuukautta myöhemmin. Ruutille diagnosoitiin panostiitti, joka sitten vuoden vanhana muuttui pahaksi nivelrikoksi kyynärnivelissä. Polvissakin on ongelmaa ja kahden vuoden iässä Ruutin elämä oli lähellä loppuaan. Kipulääkkeitä syötiin kuin leipää ja liikut olivat vähissä. Perhe oli siinä vaiheessa kasvanut viisihenkiseksi ja Ruuti ei tahtonut jaksaa lasten hälinää ja ärtyi ymmärrettävästi helposti. Jotain positiivista jaloissa kuitenkin tapahtui, koska Ruuti täyttää kohta 11 vuotta ja kulkee vielä kohtalaisia lenkkejäkin eikä lääkkeitä kipuun ole syöty tänä aikana kuin ihan satunnaisesti. Ruuti on kipujensa koulima nöyrä, iso koira, joka yrittää olla pieni ja huomaamaton, koska tuntee itsensä muita huonommaksi. Ruutilla on iso sydän ja höperyyteen asti positiivinen perusasenne. Ruutin palvonta on liikuttavaa ja sydäntäsärkevää. Tässä on koira, joka on ollut romu nivelistään pikkupennusta saakka ja silti jaksaa yrittää täysillä ja antaa kaikkensa.
Aava on tämän perheen ainoa oikea aikuinen. Vakava ja vastuuntuntoinen huolehtija. Aava on vahvaviettinen selviytyjä, joka huolehtii lapsistani kuin omistaan ja jolla on aina varasuunnitelma maailmanlopun varalta mietittynä. Aava on myös koiristamme musikaalisin. Taiteellinen sielu, jonka huulet saa rullalle vanhimman tyttären viulunsoitto, varsinkin muutama tietty kappale. Meeri onkin miettinyt, että meneekö kappale silloin erityisen hyvin vai erityisen pieleen, kun Aava oikein innostuu laulamaan. Aavalla on muutamia tuttavia, joiden läheisyys muuttaa ison koiran ihan pennuksi. Emäntää ärsyttää suunnattomasti joutuessaan seuraamaan sivusta, kun hyvä ystävä menettää järkensä ja pomppii, pussaa, pomppii ja pussaa. Aava on kaunis, ja Aavan hiekkaisen utuinen katse ei unohdu. Aavalta toivotaan kovasti lapsia ensi kesälle. Tiedän, että siihen tarvitaan muutakin kuin toivomista eli hösseliksi pistetään alkukesästä.
Kaksivuotias Rilla on luonteva jatkumo sarjassamme. Rillan takaa löytyy viiden polven takaa Possen sisko ja muitakin tuttuja koiria, eli päätös valinnasta oli helppo ja luonnollinen. Rilla on nokkela ja voimakastahtoinen tyttö. En ole kuullut muista koirista, jotka olisivat keksineet vastaavaa. Aktivointipallo, jonka pyörittely Rillalta kyllä sujuvasti onnistuu, on vielä vaivattomampaa tyhjentää kantamalla se yläkertaan, pistämällä se pomppimaan portaita alas ja sitten vain imuroida portaat omaan tahtiin. Plussaa on, jos portaiden alapäässä on nukkumassa joku vanha koira , joka säikähtää melua ja säntää pallon alta pois. Rillasta tulee joskus Lassi ja Leevi sarjakuvan Lassi mieleen. Rilla, kuten myös Lassi, käyttää paljon energiaa saadakseen arjestaan hieman jännittävämpää. Rutiinit ja järjestys ovat sekoittamista varten! Rilla on myös hellä ja nauttii läheisyydestä. Tämä koira nukkuu isännän ja emännän välissä, saunoo lasten kanssa ja vartioi marsun seikkailuja lattialla. Rilla myös siivoaa marsun pipanat tarpeen tullen. Eräänlainen aktivointilelu siis marsukin, ainakin Rillan mielestä. Tyhjentävästi ei näistä kavereista voi kertoa, koneesta loppuu muste, mutta tässä vähän alkuun tarinaa.